1. ORDFÖRANDES SPALT
NÅDENS ANDE BERÖR OSS
Trettondagsaftonen är klar och genomskinlig i huvudstadsregionen. Igen är det tid att blicka tillbaka - och titta framåt. Det senaste
året kan beskrivas som ett år av växelverkan och nätverk för vår förening. Kvinnor som är teologer gör var och en i sin primäruppgift
och med sin yrkeskunskap ett värdefullt arbete i administrationen, i församlingarna, i skolorna, i föreningar, i utbildnings- och
forskningsuppgifter. Studerandena knogar och funderar på grunden för sin egen yrkesidentitet. Till primäruppgiftens karaktär hör
en återhållsamhet som är typisk. Uppmärksamheten läggs vid uppgiften, inte vid den som utför den. Utmaningarna stiger fram ur innehållet.
Jag tror att lojaliteten och hängivenheten till det egna arbetet är de faktorer som församlingsborna alldeles speciellt värdesätter. Kyrkans budskap och förkunnelse går fram. Det goda budskapet om Kristi kärlek förs ut till nya generationer. Mänskor som under livets gång blivit besvikna och nedtryckta blir uppmuntrade i nya möten. Gång på gång lyssnar man också på det som inte sägs. På nytt stiger i mänskornas hjärtan hopp och mod. Därför är det för mig oerhört viktigt att vi mitt i det virrvarr som ibland uppstår i vår kyrka och vårt eget liv kommer ihåg vår uppgift och värdet av den kallelse vi fått. Vi sysslar inte med vårt eget utan vår uppgift är rättfärdigad. Vi får studera och arbeta till Kristi ära. Vi får leva och sköta om oss. Livet är Guds gåva till oss och vi behöver inte leva som för att förtjäna det.
Massmedia har under det gångna året intresserat sig för de kvinnliga teologernas situation i Finland. I september 2006 gjorde Biskopsmötet en redogörelse för hur man skall sköta de samarbetsproblem som finns på arbetsplatserna på grund av olika ämbetsuppfattningar. Redogörelsens centrala ståndpunkt är att en arbetstagare skall sköta alla de arbetsuppgifter som hör till tjänsten och att en präst i sin tjänsteförrättning inte kan vägra samarbeta med en annan präst. Ingen arbetstagare i kyrka kan när han sköter centrala arbetsuppgifter följa sådan övertygelse som avviker från allmän lagstiftning och kyrkomötets beslut och som inte erbjuder det skydd som lagen ger. I föreningens ställningstagande betonades att redogörelsen berör hela arbetsgemenskapen eftersom arbetet och uppgifterna måste skötas utan hänsyn till kön. Prästämbetet är bundet till kallelsen inte till könet. Eftersom arbetet i största delen av församlingarna sker i samarbete borde arbetsron återställas i hela kyrkan. Konflikten i ämbetsfrågan ger lätt en alltför negativ bild av arbetet och arbetsklimatet i hela kyrkan.
Den nordiska konferensen för kvinnliga teologer som hölls i september i Vivamo visade igen hur talkoanda, beslutsamhet och motivation åstadkommer mycket. Jag vill än en gång tacka alla som bidragit till stortalkot! Jag vill också förmedla hälsningar och tack från de kvinnliga teologerna i de nordiska och baltiska länderna till sina finländska kolleger!
Det första medlemsbrevet för år 2008 sänder vi traditionellt till alla kvinnor som är medlemmar i prästförbundet och föreningen Kvinnliga teologer r.f. Framför oss ligger nya utmaningar och möten: i mars är det 20-års jubileum för de första prästvigningarna av kvinnor och föreningens årsmöte. Verksamheten i arbetsgrupper i helhetskyrkan, i stiften bland studerande fortsätter. Vi förbereder oss för föreningens 75-års jubileum följande år.
Föreningen är inget självändamål men den har en betydelse. Föreningens främsta uppgift är att representera sina medlemmar samt att stöda och befrämja de kvinnliga teologernas situation och yrkesskicklighet. Vår förening följer också de kvinnliga teologernas situation och utvecklingen av uppgifterna i kyrkan genom att påverka dem. Det gångna året har återigen visat att vi behöver sådan växelverkan: tillsammans kan vi arbeta och stöda varandra.
Jag önskar dig och dina närmaste ett gott av Gud välsignat år 2008.
Pirkko Poisuo
ordförande
(svensk översättning Brita Ahlbeck)
2. NAISTEOLOGI - LIITY MUKAAN - TULE TOIMIMAAN!
Naisteologit ry - Kvinnliga teologer rf on vuonna 1930 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on:
Kirkon viroissa toimivista papeista on naisia yli 30%. Yhdistyksellä on erittäin tärkeä ja jatkuvasti ajankohtainen tehtävä maamme naisteologien ammatti-identiteetin tukemisessa ja naisteologien keskinäisen yhteyden ylläpitämisessä.
Naisteologit -yhdistys järjestää alueellista ja valtakunnallista toimintaa, johon pääset helposti mukaan. Vuosi 2008 on erityisen mielenkiintoinen ja tärkeä, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun ensimmäiset naispuoliset papit saivat vihkimyksensä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Ympäri maata on juhlallisuuksia ja tapahtumia, joista voit lukea tästä lehdestä, kohdasta "Juhlavuosi hiippakunnissa".
Naisteologit ry järjestää vuosittain yhteistyössä hiippakuntien kanssa kaksipäiväiset Naisteologien neuvottelupäivät, joiden yhteydessä pidetään vuosikokous. Tänä vuonna vuosikokous on Naispappeuden 20-vuotisjuhlaseminaarin yhteydessä Helsingin tuomiokirkon kryptassa, lauantaina 8.3. klo 12.00.
Hiippakunnalliset verkostot toimivat: hiippakunnissa järjestetään alueellisia naisteologitapaamisia. Yhteistyö teologiaa opiskelevien naisten kanssa Helsingin ja Joensuun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa näkyy konkreettisesti esimerkiksi opiskelijatapaamisissa ja tenttikahveilla, sekä siinä, että yhdistyksen hallituksessa on opiskelijajäsen.
Tärkeänä ja jatkuvana haasteena on uusien jäsenten rekrytoiminen sekä hiippakunnallisen yhdyshenkilötoiminnan jatkaminen ja kehittäminen. Myös ulkomailla työssä olevien naisteologien muistaminen sekä lähetys-, merimieslähetys- ja ulkosuomalaistyön sekä kirkollisten järjestöjen palveluksessa olevien muistaminen on yhdistyksen mieluisaa toimintaa. Yhdistyksellä on suomen- ja ruotsinkieliset kotisivut internetissä: www.naisteologit.fi.
Naisteologiyhdistys on Suomen pappisliiton suurin alaosasto 451 jäsenellään. Se pitää yhteyttä kirkollisiin naisjärjestöihin, Naistyön neuvottelukuntaan, Kirkkopalveluihin sekä Naisjärjestöjen Keskusliittoon, jonka jäsen se on. Pohjoismaiset ja kansainväliset yhteydet erityisesti Baltian maihin sekä yhteistyö paikallisten naisteologien kanssa on tärkeää kansainvälistä toimintaa.
Käsissäsi on nyt Naisteologit Ry - Kvinnliga teologer Rf:n vuoden ensimmäinen jäseninfo. Perinteisesti tämä info lähetetään kaikille Pappisliiton naisteologeille. Vuoden aikana ilmestyvät loput kolme numeroa saat, mikäli olet yhdistyksen jäsen. Huomaathan, että Pappisliiton jäsenyys ei ole sama kuin Naisteologit ry:n jäsenyys!
Naisteologit -yhdistyksen jäseneksi voi liittyä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon naisteologi, joka on pappi tai lehtori. Jäseneksi, jolla ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa, voi liittyä teologisen loppututkinnon suorittanut tai yliopiston teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen.
Jäseneksi voit liittyä maksamalla jäsenmaksun Tilille Nordea 206518-44857. Jäsenmaksu vuonna 2008 on työelämässä olevilta 17 euroa; opiskelijoilta ja eläkeläisiltä 8,5 euroa. Naisteologit ryn edullinen jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen. Naisteologit yhdistykseen voi liittyä kotisivulla linkin kautta.
Naisteologien logon on suunnitellut graafinen suunnittelija Anne Tervahauta.
Liity yhdistykseen - rekisteröimme Sinut ja pääset heti mukaan!
3. JUHLAVUOSI HIIPPAKUNNISSA
Naispappeuden 20-vuotisjuhlavuoden tapahtumia järjestetään hiippakunnissa seuraavasti:
Helsingin hiippakunta:
- PÄÄJUHLA HELSINGISSÄ 8. - 9.3.2008 Tuomiokirkko ja krypta; mukana piispa Eero Huovinen
Turun arkkihiippakunta:
- JUHLA 6.3.2008 (to) Turun kristillisellä opistolla; mukana arkkipiispa Jukka Paarma sekä piispa Kari Mäkinen ja tuomiorovasti Rauno Heikola
Tampereen hiippakunta:
- JUHLA 2.3.2008 Tampereen tuomiokirkossa, mukana tuomiorovasti Olli Hallikainen.
Lapuan hiippakunta:
-JUHLA 6.3.2008 Haapaniemen hiippakuntakartanossa Kuortaneella.
Mikkelin hiippakunta:
- JUHLA 20.4. Lappeen Marian kirkossa alkaen klo 10 messulla. Juhlat jatkuvat Lappeenrannan Kasinolla lounaan ja ohjelman parissa;
mukana piispa Voitto Huotari sekä emerituspiispa Kalevi Toiviainen. Messussa saarnaa pastori Magdalena Sevcikova, Wicasin Keski-Euroopan
naistyön koordinaattori Slovakiasta.
Kuopion hiippakunta:
- Juhlavuosi esillä 10.2.08 pappisvihkimyksessä piispa Ville Riekkisen toimesta.
- JUHLASEMINAARI järjestetään marraskuulla
Oulun hiippakunta:
- JUHLAMESSU Oulun tuomiokirkossa 16.3 kello 10.00; sen jälkeen juhla; mukana piispa Samuel Salmi.
Borgå stift:
- EN FESTHÖGMÄSSA 6.3 i Helsingfors, Gamla kyrkan med Biskop Gustav Björkstrand och Juanita Fagerholm-Urch.
- JUBILEUMSSAMLING i Norra svenska församlings utrymmen på Bulevarden.
Anmälning och mera information ger Stina Lindgård (stina.lindgard@evl.fi).
4. UUDEN VUODEN TERVEHDYS LAPIN SYDÄMESTÄ
Uuden vuoden tervehdys Lapin sydämestä, hyvät nykyiset ja tulevat virkasiskot ympäri Suomen!
Olen Hanna Katriina Kuusela, kirkkoherra. Uuden virkanimikkeen kirjoittaminen vaatii vielä erityistä keskittymistä. Tätä kirjoittaessani olen nimittäin ollut kirkkoherra peräti viikon verran. Varsinainen virkaan asettaminen tapahtuu piispantarkastuksen yhteydessä kuun lopussa, jos siis Luoja suo. Olen Oulun hiippakunnan neljäs ja Lapin rovastikunnan toinen naiskirkkoherra, sikäli kun tätä puolta halutaan tilastoida. Naispappeja seurakunnassamme on ollut aivan ensimmäisestä vihkimyksestä saakka eli pian kaksikymmentä vuotta, joten aivan pioneerityötä en ole joutunut koskaan tekemään.
Suhde minun ja Sodankylän seurakunnan välillä alkoi kehittyä toukokuussa 1997, jolloin matkustin jännittyneellä mielellä kotiseudultani Jyväskylästä tänne pohjoiseen suorittamaan seurakuntaharjoitteluni. Harjoittelupaikan olin valinnut periaatteella "ennakkoluulottomasti ja mahdollisimman kauas." Muistan olleeni harjoittelijana sietämätön jännittäjä ja ylisuoriutumiseen pyrkivä pingottaja, jonka sisäinen maailma tuli rymisten alas, jos työtehtävissä sattui pienikin moka. Ihmisiä en kuitenkaan jännittänyt, vaan rakastin heti ensi silmäyksellä, sillä koin aina olevani tervetullut seurakuntalaisten parissa. Myöhemmin tulin ymmärtämään, että tästä tilasta on vielä noin valovuoden mittainen matka ystävyyteen sodankyläläisen kanssa.
Keväällä 1998 opintoni valmistuivat ja koskapa olin pitänyt miltei vuoden ajan jalkaani harjoitteluseurakunnan oven välissä, en epäröinyt hetkeäkään kun täältäpäin kävi kutsu seurakuntapastorin työhön. 7.6.2008 sain pappisvihkimyksen Kuopiossa. Viikkoa aiemmin olimme vanhempieni kanssa tuoneet muuttokuorman Sodankylään ja virkasuhteeni oli alkanut. En tiedä, tulinko alun perin käymään vai olemaan. Vuoden kuluttua tilanne kuitenkin oli se, että neiti Hakkaraisesta oli tullut rouva Kuusela ja ainakin avioliiton kautta paikallisväestön edustaja. Eksotiikan tavoitteluni ei monien etelän naisten tavoin kuitenkaan riittänyt avioliittoon poromiehen kanssa. Mieheni Antti keskittyy työssään huolehtimaan lähinnä siitä, että valtakunnan raja pysyy siinä mihin se on piirretty. Kahdeksan ja puolen vuoden liiton aikana olemme saaneet kolme poikaa. Joku sanoisi että oman jalkapallojoukkueen. Sodankylässä sanotaan, oman hirviporukan.
Kesästä 1998 viime vuoden loppuun saakka sain olla seurakuntapastorin työssä. Ensin haparoiva oppirahojen maksamisen eli ensimmäinen työvuosi diakoniapappina, jossa työssä totesin, että kyseiseen työalaan minusta ei ole. Myöhemmin sain mahdollisuuden vaihtaa nuorisotyöhön ja matkan varrella sarkaan on lisätty myös lapsityö. Oma elämäntilanne ja pikkuväen maailmassa pyöriminen ovat vaikuttaneet sen, että viime aikoina kaikkein omimmalta työltä on tuntunut perhekerhojen vetäminen ja tilanteet eri lapsiryhmien kanssa. Päiväkodissa naamani aiheuttaa hämmennystä, sillä kuopukseni 2-3-vuotiaat tarhakaverit miettivät aamuhartauden jälkeen koko loppupäivän, kävikö meillä puhumassa adventista Hanna-pappi vai Oton äiti. (Tai miten jatkuu pääsiäisvaellus silloin kun kesken tyhjän haudan ihmettelyn syliin tupsahtaa pieni vaeltaja tutti suussa, turvariepu kainalossa ja kakka vaipassa?)
Nyt olen uuden ajan kynnyksellä, tai itse asiassa jo sisään heitetty. Syksyllä käyty kirkkoherran vaali oli paitsi kovin ainutkertainen seurakunnalle - edeltäjäni hoiti virkaansa 25 vuotta - myös ennakkoasetelmiltaan mielenkiintoinen. Minusta tuntui joskus, että nuoruuteni ja sukupuoleni takia olin heti haastajan asemassa vastaehdokkaisiini nähden, jotka olivat kuusikymppisiä miehiä. Valinta oli itselleni liikuttava luottamuksen osoitus. Nyt ei ole onneksi aika lunastaa vaalilupauksia, sillä sellaisia en tehnyt, vaan nyt on aika hoitaa sitä mikä minulle on uskottu. Sodankylän Siionissa on aika paljon hoidettavaa, pinta-alaakin yli 12 000 neliökilometriä ja ajomatkaa seurakunnan alueen piirissä jokaiseen ilmansuuntaan kymmeniä, pisimmillään lähes sata kilometriä. Jatkuva autossa istuminen ja säiden armoilla ajaminen kello kaulassa on asia, josta en täällä aluksi pitänyt. Nykyään ajan mielelläni, sillä siten saan edes hetken miettiä omia asioitani ja kuunnella lempimusiikkiani. Eivätkä täkäläiset tiet ole ollenkaan hullumpia. Keskellä tietä patsastelevaan poroon törmääminen on tosin erittäin mahdollista, kuvainnollisesti tai kirjaimellisesti.
Uudet haasteet työssä koskevat luonnollisesti seurakunnan hallinnon ja johtamistaitojen opettelemista. Papin työtä arvelen osaavani jo tehdä. Sodankylän seurakunta on sanalla sanoen melko perinteinen maalaisseurakunta, jossa ei kaivata kirkon viimeisiä trendejä, vaan perussanomaa. Kirkko on täällä keskellä kylää niin fyysisesti kuin henkisestikin, ainakin vielä toistaiseksi. Rippikoulun käy vuosittain lähes 100% ikäluokasta, suurin osa kuntaan syntyvistä lapsista kastetaan ja kirkosta eroavien määrä on pysynyt maltillisena. Sanoisin, että seurakunnan perusasiat toiminnallisesti kuin myös taloudellisesti ovat hyvin ja tältä osin aloitan virassani melko levollisella mielellä. En halua miksikään radikaaliksi muutosjohtajaksi, en ainakaan tässä lähtötilanteessa. Silti nykyinen meno seurakuntaelämässä kertoo karua kieltään: niin Sodankylässä kuin ilmeisesti muuallakin nuoremman sukupolven ihmisiä on vaikea saada mukaan seurakunnan toimintaan.
Mielestäni kirkon keinot houkutella ovat varsin rajalliset ja toisaalta sellainen olisi epäilyttävää. Kuitenkin (näin väitän omiin kokemuksiini vedoten) moni nuori tai keski-ikäinen aikuinen täällä meillä päin kokee seurakunnan toiminnan tärkeänä elämässään. Jään tässä odottelemaan rukousvastausta, jotta ihmiset löytäisivät tien seurakuntaan ja jotta itse seurakunnan työssä osaisin välittää viestiä että portit tänne ovat avarat. Vapaaehtoisten toimijoiden kannustaminen mukaan erilaisiin talkoisiin ja jumalanpalvelustehtäviin on tulevaisuuden monista kehittämishaasteista yksi johon toivon voivani vaikuttaa.
Tänään voin iloisena ja kiitollisena sanoa olevani sydämestäni sodankyläläinen. Olen kyllä yhä edelleen, sivutuotteena, myös erittäin jyväskylänmaalaiskuntalainen ja vietän aikaa vanhoilla kotinurkilla aina kuin vain voin. Mutta, elämän tie on tuonut tänne ja tähän seurakuntaan, joka on vahvasti kutsunut minut palvelutehtäväänsä. Seurakuntalaiset ovat minulle yhä rakkaita, mutta nyt minulla on myös jo paljon sodankyläläisiä ystäviä, jotka ovat omalta osaltaan juurruttaneet keskisuomalaisen jänkhän (suomeksi suo) laitaan. Ilman paikallisten ystävyyttä muualta tulleen elämä ei maistuisi tältä työ- ja kotirintamalla.
Kirkkoherra on paljon vartijana ja joskus vastuun ja viisaiden päätösten tekemisen paine pelottaa minua. Olen kuitenkin päättänyt antaa itselleni aikaa oppia ja luvan olla sormi suussa. Jumala on kutsunut työhönsä tietoisena virhemarginaalista. Ihminen ei useinkaan ole tehtäviensä tasalla mutta Jumalan valtakunnan työllä on siunaus. Virka ja asema ovat muuttuneet, mutta papin työ jatkuu niin kuin ennenkin seurakunnan ja ihmisten palvelijana. Toivottavasti evankeliumi saa kuulua kirkkaana Sodankylässä myös uuden kirkkoherran luotsauksessa. Partiomaailmasta lainaan lausetta: lupaan tehdä parhaani!
Siunausta taivaan arjen
työhön, vaivaan
sekä iloa, lepoa ja
vapaa-aikaa
toivottaa
Hanna Kuusela
5. SEURAKUNTAHARJOITTELUUN!
Kolmas vuosi menossa opiskelussa, ja A1-linjan mukainen seurakuntaharjoittelu keväällä edessä!
Työssäoppimisjaksolla (SOV 411) opiskelijalla on mahdollisuus perehtyä kirkon toimintaan ja papin tai lehtorin työhön autenttisessa kontekstissa. Opiskelija pääsee soveltamaan oppimaansa käytännön tilanteisiin ja samalla oppimaan niistä. Tapaan kuitenkin itseni usein ajattelemasta, ovatko tietoni ja taitoni sillä tasolla, että olen valmis harjoitteluun? Olisko jotakin pitänyt tehdä paremmin edeltävissä opinnoissa?
Muistan hyvin opintojen aloittamisen syksyllä 2005, myös ne monet kysymykset, jotka silloin mielessä liikkuivat. Kuinka selviän uuteen oppimisesta? Päivät olivat yhtä mylläkkää. Tärkeintä oli yrittää olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Teologisen mainiota tutorointijärjestelmää on kiittäminen, että kiinnittymiseni yliopisto-opiskeluun sujui niin hyvin.
Opintojen päästyä käyntiin ja niiden edetessä olen vain voinut iloita onnistuneesta uuden alan valinnastani (vai sekö valitsi minut..). Laajan yleissivistävän koulutuksen lisäksi se tarjoaa paljon erilaisia suuntautumismahdollisuuksia työelämään teologian kentässä.
Viimeistään kesäteologina toimiminen sai minut ymmärtämään, kuinka vastuulliseen ja mittavaan työhön olen suuntautumassa. Rippileirillä en osannut mielestäni mitään riittävän hyvin. Työkaluni olivat vanhalta vienti- ja markkinointi-ihmiseltä lainattuja. Tulinhan teologiseen 30 vuotta liike-elämää ja sen arvomaailmaa takanani, seurakuntataustaltani melko taviksena. Kesätyössäni sain onneksi harjoitella ammattilaisten kanssa.
Vielä ykköspraktikumeissa rima oli korkealle, ja ajattelin, kuinka ikinä tästä selviän. Ryhmähenki oli kuitenkin hyvin oppimistamme kannatteleva. Saimme kaikki rauhassa harjoitella hyvässä ohjauksessa jumalanpalveluselämän, uskontokasvatuksen ja sielunhoidon kysymyksiä.
Nyt ajankohtaisen seurakuntaharjoittelun (SOV 411) sisältöön kuuluu seurakunnan toimintaan osallistumista työyhteisön jäsenenä, työntekijöiden työhön perehtymistä ja itsenäistä työskentelyä. Seuraavia työtehtäviä pitäisi harjoitteluun ainakin sisältyä: jumalanpalveluksissa liturgisissa tehtävissä avustaminen, kaksi saarnaa ja puheita eri tilanteissa; uskontokasvatuksen opinnoissa oppimiskokonaisuuksien suunnittelua, aikuis-, nuoriso- ja lapsityöhön osallistumista; sielunhoitotyössä keskustelutilanteita ja pienryhmätyöskentelyä kotikäyntien lisäksi.
Seurakuntaharjoittelun ajan, neljä viikkoa, opiskelijalla on oma ohjaajansa, oma "tuutori ", jonka kanssa voi harjoittelun aikana esille tulevia asioita pohtia ja käydä läpi. Ohjaajani on myös kysynyt erikoistoivomuksiani harjoittelun sisällöstä. Minulla on luottavainen tunne, että olen hyvissä käsissä.
Harjoittelujakson päätteeksi on raportointi ja molemmin puolisen palautteen annon vuoro. Opiskelijalle on rohkaisevaa kuulla vahvuuksistaan kuin myös kasvattavaa tietää kehittämistarpeensa. Samoin opiskelijan antama palaute ohjaajalle ja seurakunnalle on tärkeä mahdollisuus kehittää toimintaa eteenpäin.
Oma harjoittelujaksoni ajoittuu toukokuulle melko isoon, 13-pappiseen seurakuntaan Pirkanmaalle. Ajattelen saavani kokemusta yhteistyöstä monenlaisten persoonallisuuksien ja asiansa osaavien ihmisten kanssa. Pääsen katsomaan sisälle seurakunnan organisaatioon. Uskon sen auttavan paremmin ymmärtämään seurakunnan eri toimintoja ja niiden linkittymistä toisiinsa.
Odotukseni seurakuntaharjoittelusta ja omasta osaamisestani ovat tällä hetkellä mielestäni melko realistiset. Ne ovat kutakuinkin tasapainossa. Suunnitellut tehtävät koen riittävän haasteellisina. Itsessäni on vielä paljon voitettavaa. Rimakauhu on kuitenkin muuttunut mielenkiintoiseksi odotukseksi. Kenties jotain sisäistä kypsymistä on tapahtunut.
Kolmannen vuoden opiskelijana saan olla keskentekoinen. Saan tulla takaisin tiedekuntaan kasvamaan ja kasvattamaan teologin identiteettiäni. Harjoittelu ja myöhemmin valmistuminen ei ole pelkästään messukaavojen osaamista ja riittävä määrä opintopisteitä. Se on teologiksi kasvamista, sisäistä kypsymistä työhön ja tehtävään.
Onnea matkaan meille kaikille.
Mervi Hokkanen
6. LUKUTOUKKA
Studeeraa - saarnaa - rukoile! Nämä ohjeet ovat teologeille tuttuja, mutta lukemiseen aika ei aina tunnu riittävän. Suomessa ja maailmalla ilmestyy myös paljon hyödyllisiä kirjoja, joista ei tiedä mitään.
Tällä palstalla esitellään hyödyllisiä ja mielenkiintoisia kirjoja, joista on ammatillista apua ja joista saa ideoita identiteetin rakentumiseen. Palsta on tarkoitettu myös kirja-arvosteluille.
Kun siis luet ja tiedät hyvän kirjan, voit laittaa tietosi jakoon vinkkinä yhdistyksen tiedotusvastaava Satu Saariselle tai puh.joht. Pirkko Poisuolle sähköpostitse: satu.saarinen@evl.fi tai pirkko.poisuo@evl.fi. Vinkkejä julkaistaan jäseninfossa.
Kirkossa on aina tehty kriisityötä. Kirkollisten toimitusten, sielunhoidon ja diakoniatyön kontekstissa ihmiselämän vaikeudet ja murheet ovat osa työntekijän tehtäväkenttää. Monet päivittäis- ja suuronnettomuudet ovat vaikuttaneet siihen, että markkinoille on ilmestynyt hyviä alan yleisteoksia. Näistä on hyötyä myös silloin, kun yllättäen - kriisihän tulee aina yllätyksenä! - on pidettävä suruhartaus tai muistohetki koulussa tai työpaikoilla. Ne antavat myös itselle perspektiiviä ja auttavat näin auttajaa. Kaikkien kirjojen yhteydessä on myös erinomaisia kirjallisuusluetteloita sekä auttamiseen liittyviä nettisivustoja (Pirkko Poisuo).
KUIN SALAMA KIRKKAALTA TAIVAALTA
Kriisit ja niistä selviytyminen
Salli Saari (Otava 2007)
Uusi painos dosentti Salli Saaren kirjasta. Salli Saari on psykologi ja SPR:n kriisiryhmän vetäjä. Kirjassa kerrotaan kriisin luonteesta,
trauman käsittelyprosessista, psykososiaalisesta tuesta ja reaktioista. Teoksessa on myös mielenkiintoinen luku traumatisoivasta työstä
ja auttajien tuesta.
LAPSI JA KRIISI
Selviytymisen tukeminen
Soili Poijula (Kirjapaja 2007)
Soili Poijula on psykologi ja psykoterapeutti, joka on erikoistunut trauma- ja kriisipsykologiaan. Hän on myös kehittänyt kriisityön
menetelmiä ja tutkimusta. Tämä kirja on ensimmäinen suomalainen teos lapsen auttamisesta kriisitilanteissa. Lasten ja nuorten
selviytymisvoimavarat ovat rajallisemmat kuin aikuisten, ja lapsi tarvitsee selvitäkseen aikuisia, joiden kanssa hän voi turvallisesti
käsitellä vaikeaa tapahtumaa. Kirjassa on hyvä luku erilaisista kriisitilanteista: Lapsi ja ero, koulukiusaaminen, vanhemman
irtisanominen, liikenneonnettomuus, itsemurha, henkirikos ja suuronnettomuus.
KRIISITYÖN KÄSIKIRJA
Käytännön opastusta traumaattisen kriisin kohdatessa
toim. Carita Pohjolan-Pirhonen - Kirsti Poutiainen - Helena Samulin (Kirjapaja 2007)
Tarve kehittää kriisiauttamista on viime vuosina nostanut Suomessa valtion, kuntien ja seurakuntien valmiutta valmiussuunnitelmien
tekemiseen. Tämä kirja tarjoaa seurakuntien työntekijöille päivitettyä tietoa kriisiauttamisesta ja tilanteisiin varautumisesta.
Teos jakautuu kolmeen lukuun: Seurakuntien suuronnettomuusvalmius, arkipäivän onnettomuustilanteet ja seurakunnan työntekijä
kriisitilanteessa. Käsikirja on erinomainen kokoomateos kriisityön organisaatiosta käytännössä. Se tarjoaa myös apua seurakunnille
omien kriisisuunnitelmien tekemiseen ja päivittämiseen.
Olen itse kriisityössä kokenut, kuinka tärkeää on, että suunnitelmat ja organisaatio ovat selkeät. Nopeasti etenevissä ja muuttuvissa
kriisitilanteissa on välttämätöntä, että kukin tietää oman tehtävänsä ja vastaa siitä. Jatkuva harjoittelu ja varallaolo mahdollistavat
omalta osaltaan sen, että organisaatio voi toimia, kun sitä tarvitaan.
Pirkko Poisuo
7. TULEVIA TAPAHTUMIA, AJANKOHTAISTA
NAISPAPPEUDEN 20-VUOTISJUHLA
"Kiitä Herraa, sieluni"
JUHLASEMINAARI Helsingin Tuomiokirkossa 8.-9.3.2008
LAUANTAI 8.3.2008:
SUNNUNTAI 9.3.2008
- Seminaarin osallistumismaksu on 30 e.
- Juhlaillallisen (alkuruoka + pääruoka + jälkiruoka ja kahvi) hinta on 36 e.
- Maksu yhdistyksen tilille 20.2.2008 mennessä: Nordea 206518-44857.
ILMOITTAUTUMINEN 20.2.2008 MENNESSÄ PUHEENJOHTAJALLE:
pirkko.poisuo@evl.fi tai p. 041-5284 654
Naisteologien jäseninfo no 1 on kaikkien luettavana verkkosivuilla. Muut kolme infoa vuodessa postitetaan vain jäsenille. Liity jäseneksi tällä lomakkeella.
